Työpajat

Seminaaripäivä alkaa työpajoilla. Yhdeksältä kokoonnutaan Kulttuuritalo Laikkuun yhteisille aamukahveille ja tutustutaan musiikkikuntoutuksen perusasioihin. Työpajat järjestetään kahdessa erässä, kolme työpajaa samaan aikaan, joten jokainen kävijä ehtii osallistua kahteen työpajaan. Valitse alta itsellesi mieluisimmat työpajat ja ilmoittaudu mukaan. Ilmoittautumislomake (avautuu uuteen välilehteen)

Työpajat 1–3 kello 10.00–10.40

Työpaja 1: Liike vetreyttää myös muistia

Minun ääneni  -ryhmissä musiikkia käytetään monipuolisesti. Tule tutustumaan Anna Arolan johdolla, miten musiikkiin voi yhdistää liikettä. Liikkeen yhdistäminen musiikkiin on erinomaista aivojumppaa. Työpajassa käydään läpi erilaisia liiketehtäviä, joista osa on tarkoitettu yksin, osa parin kanssa ja osa ryhmässä tehtäviksi. Kaikki työpajan liikkeet tehdään istualtaan. Työpajassa pohditaan myös, miten erilaisilla välineillä voi kuvittaa ja rikastuttaa liikkeitä.

Työpaja 2: Kaikki (o)saavat laulaa

Laulaminen on meidän jokaisen perusoikeus!  Kaisa Tienvieren pajassa jokainen saa laulaa omalla äänellään ja omalla tulkinnallaan. Yhdessä laulaminen edistää terveyttä, se vahvistaa keuhkoja, sydäntä, ystävyyssuhteita, mieltä, muistia ja kielenkantoja. Yhdessä laulaessa voimme kokea suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, iloa ja yhteisymmärrystä.

Laulaminen yhdessä tai toisten kuullen voi kuitenkin jännittää. Laulamisesta saattaa olla jo jonkin aikaa ja oma ääni ja äänen kuuleminen voi tuntua jopa pelottavalta. Työpajassa tehtävät harjoitteet tukevat oman äänen löytämistä ja rohkaisevat käyttämään omaa ääntä.

Työpaja 3: Kuule ryhmän impulsseja

Työpajassa käydään läpi ryhmää osallistavia harjoitteita, jotka rohkaisevat luovuuteen. Millaisia ideoita ryhmä itse voi tarjota ja miten voidaan yhdessä luoda jotain aivan uutta? Maija Halmeen työpajassa improvisoidaan yhdessä matalalla kynnyksellä ja pohditaan, mistä salliva ilmapiiri muodostuu. Harjoitteissa hyödynnetään ääntä, liikettä ja soittimia.

Työpajat 4–6 kello 10.45–11.25

Työpaja 4: Musiikkimuistelu ja musiikkitahto 

Muisteleminen musiikin avulla on monin tavoin voimaannuttavaa ja antaa paljon mahdollisuuksia muistin virkistämiseen ja yhteyden kokemiseen. Omien musiikin herättämien muistojen jakaminen ja niiden kirjaaminen musiikkitahdoksi tai uuden laulun sanoiksi voi olla todella voimaannuttavaa. Anna Arola ja Kaisa Tienvieri opastavat muutaman toimivan toimintamallin pariin ja kertovat musiikkitahdon tekemisestä. Luvassa vinkkejä niin ryhmänohjaajille kuin läheisille ja omaishoitopariskunnillekin.

Paja 5: Aivojumppaa kehorytmeistä

Heittäydytään kehorytmien maailmaan! Maija Halmeen työpajassa tutustutaan kehorytmiikan käyttöön osana musisointia. Millaisia rytmejä voidaan tuottaa esimerkiksi taputtaen ja tömistäen? Entä miten kehorytmit voi yhdistää laulamiseen tai kuunteluun? Työpaja rohkaisee uusiin toimintatapoihin ja tarjoaa yksinkertaisia välineitä yhdessä musisointiin. Kehorytmit ovat myös loistavaa aivojumppaa. Musiikin elementtinä rytmi yhdistää meitä vauvasta vaariin.

Paja 6: Yhteisötaiteilija vanhustyössä – Sointuvaa musiikkia

Sointu Senioripalveluissa työskentelevä yhteisötaiteilija Kanerva Kartano marinoi kulttuurilla asukkaat ja työntekijät. Tule tutustumaan Kanervan työtapoihin käytännössä. Kulttuurisessa vanhustyössä on paljon erilaisia mahdollisuuksia ja välillä voi revitellä ja hullutella. Millaisia ovat yhteisöasuminen ja lähitori työympäristöinä ja mitä mahdollisuuksia kulttuurinen vanhustyö tarjoaa? Esimerkkinä koomisen hahmon luominen.

Työpajojen vetäjät

Anna Arola, Minun ääneni

Anna teki kirkkomusiikkiopintojensa lopputyön mummomuskarista ja innostui valtavasti ikäihmisten kanssa tehtävästä musiikkityöstä. Valmistumisen jälkeen Anna on pitänyt mummomuskareita, johtanut kuoroja, opettanut urkujensoittoa ja toiminut kanttorina. Syksystä 2021 lähtien Anna on työskennellyt Minun ääneni -hankkeessa.

 

Kaisa Tienvieri, Minun ääneni

Kaisa on kiinnostunut musiikin hyvinvointivaikutuksista. Hän on työskennellyt musiikin kuntouttavan voiman ja yhteisökuorotoiminnan parissa vuodesta 2017. Minun ääneni -hankkeen lisäksi Kaisa johtaa kuoroja ja opettaa laulua. Kaisa on toiminut aiemmin teatterissa tuotannon ja musiikin tehtävissä sekä sirkuksessa ja musiikin koulutuksessa tuottajana.

 

Maija Halme, Minun ääneni

 

Minun ääneni -hankkeessa tehtävän työn lisäksi Maija toimii laulajana, laulunopettajana ja kuoronjohtajana. Rytmimusiikin osaaminen ja vahva tausta laulamisen parissa näkyvät Maijan töissä eri ryhmien ohjaajana. Maija rohkaisee töissään ihmisiä laulamisen ja äänenkäytön maailmaan: jokainen saa laulaa omalla äänellään!

Kanerva Kartano, Sointu Senioripalvelut

Kuvataiteilija Kanerva Kartano on työskennellyt yhteisötaiteilijana Tampereella Sointu Senioripalveluissa vuodesta 2017. Kanerva on opiskellut myös musiikkia ja hän on toiminut kuoronjohtajana ja laulajana. Yhteisötaiteilijan työssä hän ohjaa yhteisöasumisessa ja lähitorilla erilaisia ikäihmisten musiikki- ja taideryhmiä. Hän mahdollistaa kulttuurista vanhustyötä moniammatillisissa ja kulttuuri-innostajien tiimeissä. Kanerva toimii yhteistyössä kulttuurihyvinvoinnin verkostoissa.