Käsikirjan saatteeksi


Tämä on Musiikkia muistille – musiikkikuntoutuksen käsikirja muistisairauden ennaltaehkäisyyn ja hoitoon -oppaan saateteksti. Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran kesäkuussa 2023 painetussa käsikirjassa.

Tämän oppaan tarkoituksena on innostaa ja kannustaa ikäihmisten ja muistisairaiden kanssa toimivia ammattilaisia, läheisiä ja vapaaehtoisia käyttämään musiikkia kuntouttavana ja muistisairautta ennaltaehkäisevänä työkaluna. Opas tarjoaa yksissä kansissa tutkittua tietoa ja käytännössä hyväksi todettuja toimintatapoja kenen tahansa saataville.

Jokaisen on mahdollista käyttää musiikkia eri tavoilla osana muistisairaan arkea. Yksinkertaisin toimi on laittaa mieleinen musiikki soimaan tai laulaa muistisairaan kanssa yhdessä tuttu laulu. Musiikki tarjoaa myös valtavasti mahdollisuuksia kuntouttaa aivojen lisäksi mieltä ja pitää yllä sosiaalista terveyttä.

Tähän oppaaseen olemme pyrkineet löytämään laajasti tehtäviä – jokaiselle jotakin! Yhtä lailla kuin jokaisella on oma lauluäänensä ja musiikkimakunsa, on jokaisella myös omanlaisensa musiikin harrastamisen historia. Joku pitää yhdessä laulamisesta tai soittamisesta, toiselle musiikin diggailu ja taustatietoihin tutustuminen on tärkeää.

Tämä opas toimii musiikillisten toimien vauhdittajana. On monella tavalla tärkeää, että musiikki on säännöllisesti osana muistisairaan arkea. Musiikki kuntouttaa aivoja ja parantaa elämänlaatua. Musiikin parissa muistisairas henkilö kokee osallisuutta ja kyvykkyyttä ja tulee nähdyksi osaavana, arvokkaana yhteisönsä jäsenenä.

Tietoa musiikin vaikutuksista muistisairaiden elämään ja valmiiksi mietittyjä musiikillisia tehtäviä sisältävälle oppaalle on ollut ilmeinen tilaus. Tämän oppaan pieni kokeiluversio, demo-opas, herätti jo iloisen vastaanoton ja spontaaneja huudahduksia: “Tällaista olisin tarvinnut jo aika päiviä sitten työssäni!”

Musiikin avulla on mahdollisuus olla läsnä muistisairaalle toisin. Musiikin auttaessa kognition heräämistä myös muistisairas on paremmin läsnä tässä hetkessä. Toivomme, että tämän oppaan tiedon ja harjoitusten avulla muistisairaiden kanssa toimivat rohkaistuvat kokeilemaan musiikkia myös yhteyden rakentamisen välineenä.

Minun ääneni -toimintamallia ja tätä opasta ei olisi syntynyt ilman lukuisia yhteistyökumppaneitamme, ryhmien osallistujia, tutkijoita ja alan ammattilaisia ja vapaaehtoisia. Olemme valtavan kiitollisia sparrauksesta, opastuksesta ja yhteisistä ideointihetkistä ja hyvistä kysymyksistä! Erityisen suuri kiitos Pirkanmaan Muistiyhdistyksen henkilökunnalle ja vapaaehtoisille! Kiitos kaikki te ryhmiimme osallistuneet muistisairaat ja läheiset sekä vapaaehtoiset! Kiitos Musiikkitahto-työryhmän jäsenille tärkeän asian yhteisestä edistämisestä! Kiitos kaikille aiheen tutkijoille tutkimustyöstänne! Kiitos kaikki aikaisemmat opettajamme ja innostajamme eväistänne tähänkin musiikilliseen työhön!

Kiitos Jari Pirhonen ja Arvokas vanhuus ARVA ry rohkeudesta tarttua näin tärkeään asiaan!

Virittäytymistehtävä

Missä tilanteissa kuuntelet tai tuotat itse musiikkia? Käytätkö musiikkia kenties rauhoittumisen tai piristyksen apuna, tanssiessa, liikkumisen tai siivousurakan vauhdittajana, ikävöidessä rakkauden kohdetta, matkamusiikkina, lapsia nukuttaessa, konsertissa tai keikalla, viihdyttäjänä tai tylsyyden torjujana?

Kuinka paljon käytät musiikkia? Ehkä kuuntelet musiikkia päivittäin, ehkä laulat ja soitat vähintään viikoittain. Entäpä jos sovitaan, ettet voi kolmeen kuukauteen kuulla musiikkia lainkaan? Millaisia ajatuksia tämä sinussa herättää?

Jos kuulet radiosta musiikkia, josta et pidä, suljetko radion tai vaihdatko kanavaa? Entä, jos tuota mahdollisuutta valikoida omaa lempimusiikkia ei olisikaan?

Oma musiikkimuistosi. Mieti sinulle oikein tärkeää ja rakasta kappaletta. Se voi olla laulu tai soitinkappale. Se voi olla vaikkapa lapsena kuultu kehtolaulu, koulussa laulettu lempikappale, radiosta kuulemasi vaikuttava musiikkiteos, ensirakkauteen liittyvä sävel, konsertissa kuultu suurempi teos, musiikkityyli tai vaikkapa bändi. Ehkä kuulit tuon musiikin reppureissulla tai festareilla. Liittyykö siihen jokin tietty paikka, ihminen, elämäntilanne, muisto tai tunne? Missä kuulit kappaleen ensimmäisen kerran? Millainen olo sinulle tulee, kun kuulet musiikin tai hyräilet sitä?