Minun ääneni -hanke 2021–2024 Kiitos kaikille mukana olleille!


29.4.2024

Minun ääneni -toimijat kiittävät kaikkia mukana olleita! 

Kiitämme kaikkia upeita Minun ääneni -ryhmäläisiä: te teitte tästä matkasta ikimuistoisen! Teidän osallistumisenne, palautteenne ja ideanne ovat kantaneet ja kehittäneet toimintaa. Suuri kiitos yhteistyökumppaneillemme: ilman teidän osaamistanne, sparraamistanne, tukeanne, ihmisiänne ja tilojanne emme olisi päässeet niin pitkälle kuin pääsimme! Kiitos kaikille koulutuksiin ja työpajoihin osallistuneille – olemme saaneet teiltä arvokasta palautetta ja tietoa, jonka avulla saatoimme kehittää toimintaa osuvammaksi! Kiitos kaikille konsertteihin ja tapahtumiin osallistuneille – teidän iloanne ja heittäytymistänne oli upeaa ja voimaannuttavaa katsella! Kiitos tutkijat ja asiantuntijat osaamisenne jakamisesta seminaarissamme ja webinaareissamme! Tukenne ja tietonne on siivittänyt matkaamme ja tuonut tärkeää tietoa osallistujillemme! Kiitos Arvokas vanhuus ARVA ry tämän innovatiivisen hankkeen käynnistämisestä!

Hanke tavoitti toimintansa aikana valtavan määrän ihmisiä ryhmätoiminnassa, konserteissa, koulutuksissa ja esittelytilaisuuksissa. Hankkeen toteuttama opas keräsi kiitosta ja 1000 kpl painos jaettiin loppuun.

Lue täältä pidempi loppuraportti: Loppuraportti – Minun ääneni 2021–2024

Perjantaina 26.4. juhlimme Pirkanmaan Muistiyhdistyksellä kakkukahvien kera toiminnan päättymistä. Kokoonnuimme ryhmäläisten, yhteistyökumppanien ja ARVAn hallituslaisten kanssa iloitsemaan kaikesta tehdystä työstä ja kohdatuista ihmisistä. Laulu soi ja ilmoilla helkkyi nauru ja ilo!

Hankkeen työntekijät ovat kokeneet Minun ääneni -hankkeen niin tärkeänä, että he jatkavat musiikin kuntouttavan voiman käyttämistä ja jakamista perustamassaan uudessa yhdistyksessään! Heidät tavoittaa jatkossa: musiikkikuntoutus (at) gmail.com tai 050 3590 522.