11.1.2023
Entinen kuoronjohtajani vinkkaa, että Minun ääneni -hankkeeseen haetaan vapaaehtoisia kuorokummeja. Kiinnostun asiasta. Onhan musiikki ollut aina jollakin lailla mukana elämässäni. Muistisairauskin on tuttu kahden sukulaisen ja ystävän kautta.
Osallistun ensin hankepäällikkö Kaisa Tienvieren ja ryhmänvetäjä Maija Halmeen pitämään vapaaehtoisten koulutukseen Muistiyhdistyksen tiloissa. Siellä selviää, että kuorokummin tehtävä on olla yksi ryhmäläinen ja tarvittaessa avustaa vetäjää. Tärkeintä on ihmisten kohtaaminen ja jokaisen osallistujan erityislaadun kunnioittaminen.
Meitä on noin kymmenkunta ihmistä yleensä paikalla, muistisairaita ja omaisia. Olen yleensä sen verran aikaisin paikalla, että ehdin jutella ennen ryhmän alkua ihmisten kanssa. Pystyn näin tutustumaan heihin paremmin kuin pelkästään tunnin kestävässä ryhmässä. Siitä tulee sellainen mukava ja turvallinen olo. Ainakin itselleni.
Tuntien kulku on yllättävän monipuolinen. Maija aloittaa ja lopettaa ryhmän aina tunnelmien kysymiseen peukuttamisen avulla. Tunnin aikana laulamme eri tavoin, muistelemme laulujen sanoja ja saamme kotitehtäviä ja puramme niitä. Koska olen yksi ryhmäläinen, saan myös vihkooni aina tehtävälapun. Lapsuuslaulujen muistelu saa erityisesti itselläni muistot liikkeelle. Sieluni silmin näen, miten meidän perheemme, isä, äiti ja neljä tytärtä, kesäloman autoreissuilla hoilaa Vanhaa merimiestä, Olavinlinnaa, Pikku-Matin autoa ja paljon muuta. Isäkin laulaa komealla äänellään, vaikka todistuksessa aikoinaan hänellä oli laulusta viiva. Sen hän sai, kun ujona poikana ei uskaltanut laulaa. Totean sen tosiasian, että mitä enemmän lauluja muistelen, sitä enemmän muistan. Moni jo ajan hämärään vajonnut asia palaa mieleen ja herkistää. Niinpä. Musiikki nostaa voimakkaasti esiin muistoja sanotaan hankkeen esitelehtisessäkin.
Aivan ihme juttu ovat Boomwhackers-soittimet! En ole sellaisista koskaan kuullut enkä edes unta nähnyt. Miten ihmeessä tuollaisiin putken pätkiin saadaan erilaiset sävelet? Niinpä vain me soittelemme niillä Joulu on taas -laulua.
Syyskausi huipentuu Muistia kuntouttaviin joululaulajaisiin Vanhassa kirkossa joulukuussa. Meidän ryhmämme esittää siellä tuon laulun Joulu on taas sekä Taivas on sininen ja valkoinen, käsien eleillä sanoja ”kuvittaen”. Eikä huonosti esitäkään, se on selvä!
Mitä sain, opin tästä syyskauden kestäneestä vapaaehtoistyöstäni? Ennen kaikkea opin, että musiikkia voi käyttää monella lailla muistisairaiden tai kenen tahansa kanssa. Sain monta vinkkiä käyttöön erilaisiin tilanteisiin. On ihana nähdä ja kokea, miten ryhmä alun, vähän odottavan tunnelman, jälkeen muodostuu jäsenilleen tutuksi ja turvalliseksi ryhmäksi, jossa arempikin uskaltaa tuoda ajatuksia julki. Se tapahtuu näinkin lyhyessä ajassa. Kun kerran tapaan kaupungilla pari ryhmäläistä, juttu luistaa ihan niin kuin tuttujen kesken tapaa. Ja miksi ei? Mehän olemme jo tuttuja. Minäkin, joka olen huono nimiä muistamaan, opin ryhmässä kaikkien nimet. Sitä toki auttaa, että Maija ”kertauttaa” meillä nimiä joka kerta.
Ryhmän vetäjän vaikutus ryhmän muodostumiseen ja ilmapiiriin on aina suuri. Ihailen kovasti Maijan mutkatonta ja rentoa tapaa ohjata ryhmän kulkua ja kohdata ryhmäläiset. Kaiken aikaa tulee myös tunne, että hän oikeasti tietää, mitä on tekemässä ja miksi.
Nyt siis lähden uuden vuoden kujeisiin yhtä hienoa kokemusta rikkaampana! Kiitos ryhmäläisille ja Maijalle!
Toivotan hyvää jatkoa Minun ääneni -hankkeelle! Teette arvokasta ja tarpeellista työtä!
Teksti: Anja Pohjanvirta-Hietanen
Vierailijan viisauksia -sarjassa vierailevat asiantuntijat jakavat tietoaan ja kokemuksiaan.
