Vierailijan viisauksia: Maija ja Anna-Maija innostuivat musiikkiryhmän pitämisestä


1.8.2023

Laulamme Maijan kanssa Kanerva-kuorossa ja sitä kautta saimme tutustua ”Minun ääneni” -hankeasiantuntijaan Anna Arolaan, hän toimii kuoronjohtajana. Anna kysyi, kiinnostaako meitä kuorokummius, tottakai innostuimme. Molempien mielestä tehtävä tuntui mielenkiintoiselta, suoritimme netissä diplomit ja päätimme kokeilla omia siipiämme kahdestaan.

Kuva: Tanja Juvani

Huhtikuussa ohjasimme Hervannassa YSTI ry:n kahta kokoontuvaa ryhmää. Meillä oli lintuteema, koska emme tienneet ryhmään kuuluvien musiikkimieltymyksiä. Aluksi oli kahvit ja keskustelua ja sitten alkoi meidän vuoromme. Joku sanoi, että ei aio tehdä mitään, sillä tuli katsomaan esitystä. Toisin kävi, musiikki vei mukanaan. Maija ohjasi tuolijumppaa ja haasteita aivoille.

Kuva: Tanja Juvani

Ryhmä löysi tuttuja lintulauluja valtavasti. Välillä lauloimme koulusta tuttuja lauluja kyyneleet silmissä, välillä kuuntelimme ja lennätimme kangaslokkeja, liehutimme myrskyhuiveja ja tanssimme ”Tiputanssia”. Kaikilla tuntui olevan hauskaa, olemuksesta välittyi mielihyvä.

Saimme luvan tulla syksyllä uudestaan.

Terveisin Maija Kalliokoski ja Anna-Maija Maijala

Maijan ja Anna-Maijan vetämät kuntouttavat musiikkiryhmät alkavat Hervannassa elokuun lopulla.

Hervanta I 22.8. – 21.11.
kerran kuussa tiistaisin kello 11.30–13.30
(22.8., 19.9., 17.10., 21.11.)
Hervannan nuorisokeskus Kupoli, Lindforsinkatu 1, Tampere

Hervanta II 23.8. – 22.11.
kerran kuussa keskiviikkoisin kello 12.30–14.30
(23.8., 20.9., 18.10., 22.11.)
Hervannan yhteisökeskus, Lindforsinkatu 8, Tampere

Haluaisitko itse vapaaehtoiseksi? Tule mukaan Minun ääneni -koulutuksiin syksyllä 2023!

Klikkaa täältä lisää tietoa