Yhteislaulun konkari Mikko Alatalo Minun ääneni -hankkeen musiikkilähettilääksi


14.3.2022

Pirkanmaalainen Minun ääneni -hanke luo yhteyksiä muistisairaiden ja heidän omaistensa välille musiikin kuntouttavan voiman avulla. Hankkeen suojelijana eli musiikkilähettiläänä aloittaa musiikkitaiteilija Mikko Alatalo. Alatalo nähdään kesällä Tampereella Laikunlavalla Minun ääneni -hankkeen järjestämässä puistokonsertissa.

Musiikkilähettiläs Mikko Alatalo tunnetaan mittavan musiikkiuransa lisäksi valtakunnan yhteislaulattajana. Arvokas vanhuus ry:n Minun ääneni -hankkeen yhtenä tavoitteena onkin kannustaa muistisairaita ja heidän läheisiään laulamaan yhdessä, sillä lukuisissa tutkimuksissa on todettu, että yhdessä laulaminen ja musisoiminen kuntouttavat ja edistävät monin eri tavoin aivojen hyvinvointia. Olemmekin mukana Aivoviikolla vaalimassa aivoterveyttä musiikin avulla. Aivoviikolla hankkeen ryhmätoimintaa voi tulla seuraamaan etäyhteydellä.

Kolmivuotinen Minun ääneni -hanke on puolen vuoden toimintansa aikana tavoittanut noin 50 muistisairasta ja 10 muistisairaan omaista viikoittaisessa ryhmätoiminnassa. Toiminnasta saatu palaute on osoittanut, että muistisairaille suunnatulle musiikkitoiminnalle on suuri tarve. Musiikkia kuuntelemalla, yhdessä laulamalla ja muistelemalla voidaan tukea muistisairaan kotona asumista pidempään ja tuoda voimavaroja läheisten arkeen. Ryhmätoiminnan lisäksi Minun ääneni -hanke kouluttaa ja innostaa hoiva- ja musiikkialan ammattilaisia ja vapaaehtoisia musiikkikuntoutuksen pariin.

Kerromme mielellämme lisää hankkeemme toiminnasta ja sen tavoitteista. Toivotamme teidät tervetulleeksi virtuaalisiin avoimiin oviimme seuraamaan musiikin vaikutusta.

MINUN ÄÄNENI -musiikkiryhmä virtuaalisesti torstaina 17.3. klo 13.30 – 14.30
Zoom-ohjelman kautta osoitteessa
https://us02web.zoom.us/j/81899135553?pwd=d09ldGZTSkh5MkVpeUtoRDhCUW91dz09
(Meeting ID: 818 9913 5553, Passcode: muisti)

Lisätietoja:  Hankepäällikkö Kaisa Tienvieri
kaisa.tienvieri@arvary.fi tai p. 050 5321 803
www.minunaaneni.fi


Tagit:
mikko alatalo