Huiskuttelu


Otetaan huiskuliinaksi iso lautasliina tai huivi. Avataan liina taitoksistaan ja huiskutellaan musiikin tahtiin.

Tarvitsette kertakäyttöisiä tai kankaisia serviettejä tai huiveja. Laittakaa jokin mieluinen ja tuttu kappale tai teille uutta musiikkia soimaan. Huiskutelkaa yhdessä musiikin tahtiin ja antautukaa musiikin vietäväksi! Keksikää omia liikkeitä ja vaihdelkaa huiskuttelun nopeutta. Huiskua voi pidellä eri tavoin yhdellä kädellä tai molemmin käsin.

Erityisen hyvin aivoja aktivoi äärettömän merkin eli makaavan kahdeksikon piirtäminen kädellä kehon edessä. Vaikutus tehostuu, jos seuraat katseella liikkuvaa kättäsi. 

Monenlaiset kappaleet sopivat tähän, esimerkiksi jokin valssi, Myrskyluodon Maija tai vaikka Elviksen Hound Dog. 

Vinkki: Muistisairas aistii tunnelmia ja tunteita. Huiskuliinojen katselukin voi olla taiteellinen elämys! Eräs toimintaan osallistunut kuuro henkilö aktivoitui huomattavasti katsellessaan värikkäiden liinojen tanssillista liikettä. Kertakäyttöisen servietin voi antaa musiikkiryhmän osallistujalle omaksi ja kannustaa häntä huiskuttelemaan myös kotona musiikin tahtiin. Laulakaa ja huiskutelkaa tuttujen laulujen tahtiin, se on ihanaa!

Voit käyttää apuna tätä videota: