Vapaa ääni


Tutkitaan yhdessä ihmisäänen ulottuvuuksia ja päästellään ääntä vapautuneesti.

Alkakaa tuottaa yhdessä äänimaisemia erilaisten teemojen avulla. Millaisia ääniä kuuluu metsässä? Tai viidakossa? Entä millaisia ääniä vesi synnyttää? Miltä kuulostavat erilaiset koneet?

Voitte tuottaa äänimaisemia äänitteen kanssa, esimerkiksi jonkin soitinkappaleen soidessa. Tämä voi olla alkuun turvallisen tuntuinen vaihtoehto. Kuunnelkaa vaikka Jean Sibeliuksen Kuusi ja tehkää sen päälle metsän ääniä. Voitte myös hyräillä ja huokailla vapautuneesti musiikin soidessa.

Tehtävän voi tehdä myös ilman äänitettä tai mitään säestystä. Jollekin ryhmälle voi olla ihana, vapauttava ja hoitava kokemus päästellä ääniä yhdessä ja katsoa, mitä siitä syntyy. Lähtekää liikkeelle vaikkapa yhteisestä alkuäänestä, minkä jälkeen saa aloittaa tekemään omia ääniä. Teos loppuu usein luonnostaan, mutta ohjaaja voi myös kertoa, milloin lopetetaan.

Vinkki: Lämmittely-tehtävissä on hyviä vinkkejä erilaisille äänille! 

Sovellus:
Runomaisema
Luetaan ääneen jokin runo ja tuotetaan omilla äänillä improvisoitu ääniteos. Tämän voi tehdä myös ohjaajavetoisesti niin, että ohjaaja antaa kullekin oman ääntelyn runon pohjalta.