28.10.2022
36-vuotias Ansa osallistui syyskuussa Tampereen seurakuntien Mummon Kammarin ja Minun ääneni -hankkeen yhteiseen koulutukseen. Koulutus oli suunnattu vapaaehtoisille, ja sen tarkoitus oli innostaa ja kannustaa vapaaehtoisia käyttämään musiikin eri keinoja monipuolisesti vapaaehtoistyössään.
Musiikista jutun juurta
Ansalla on Mummon Kammarin kautta kaksi iäkästä kotiystävää, joista toinen asuu omassa kodissaan ja toinen Koukkuniemessä. Kotiystävistä toisella on muistisairaus.
– Kotiystäväni ei muista minua. Olen hänelle joka kerta kuin uusi ihminen. Hän on näinä yhteisinä vuosinamme ollut aina vuolas kiittämään ja sanomaan, että hän on onnellinen, kun tulen hänen luonaan käymään. Muistisairauden edetessä tämä piirre ystävässä on yhä pysynyt. Kotiystävän kiitos on aivan ihanaa palautetta itselleni, Ansa kertoo.
Sen lisäksi että muistisairas kotiystävä muistaa aina kiittää vuolaasti, hän muistaa hyvin myös laulujen sanoja.
– Edelleen hänelle tulee mieleen fraaseja, jotka ovat jostain laulusta. Itse en usein tunne näitä lauluja, joten laulujen läpikäyminen yhdessä on vaikeaa. Kuitenkin Väliaikainen-laulu oli minulle tuttu. Koukkuniemen päiväsalissa oli laulukirja, josta Väliaikainen löytyi. Kävimme laulun sanoja laulukirjan avulla yhdessä läpi. Olisi mukavaa, jos voisin tarttua ystävän muihinkin lauluihin ja käydä laulun sanoja hänen kanssaan läpi.
Ansa on huomannut, että hoivakotiympäristö tarjoaa aika niukasti jutun juurta.
– Ystävän kotona oli enemmän virikkeitä, joista aloittaa juttelu.
Virikkeiden vähäisyyden vuoksi Ansa on alkanut miettiä, voisiko musiikkia hyödyntää ystävän tapaamisissa enemmän, koska musiikki on ollut ystävälle jo nuoruusvuosina selvästi tärkeää.
– Laulun sanojen avulla voisi vetreyttää aivoja ja meillä olisi yhteistä tekemistä. Voisin kokeilla, että soittaisin Youtubesta ystävälle jonkin kappaleen. Voisi kokeilla, innostaako musiikin kuuntelu häntä. Vapaaehtoistyössä edetään ystävän ehdoilla, Mummon Kammarin vapaaehtoisena vuodesta 2019 ollut Ansa miettii.
Kotisoittimia, huiveja ja pensseleitä
Ansa ei ole vapaaehtoistyössään aiemmin käyttänyt musiikkia. Mummon Kammarin ja Minun ääneni -hankkeen yhteinen koulutus antoi hänelle uusia ideoita.
– Minulla itselläni on vahva musiikkitausta, ja minun oli helppo ottaa kiinni koulutuksen ideoista. Päällimmäisenä ideana koulutuksesta jäi mieleeni, että musiikin tekemisessä voi olla luova. Ei tarvitse olla oikeita soittimia, vaan soittamiseen voi käyttää mitä vaan kättä pidempää. Jos kuunnellaan musiikkia, siihen voi yhdistää liikettä: voi imitoida musiikin sanomaa tai ylipäänsä tehdä liikettä huivien avulla. Tai voi hyödyntää mitä aisteja vaan: voi esimerkiksi käyttää pensseleitä kosketuksen apuvälineenä.
Musiikin tekemisessä voi olla luova. Ei tarvitse olla oikeita soittimia, vaan soittamiseen voi käyttää mitä vaan kättä pidempää.
Koulutuksessa laulettiin myös muun muassa Kas metsämökin ikkuna -laulu, jossa käsillä kuvitetaan laulun sanoja. Laulun sanoja jätetään laulukerta toisensa jälkeen yhä enemmän laulamatta. Lopussa tehdään ainoastaan liikkeet käsillä eikä lauleta ollenkaan.
– Kas metsämökin ikkuna -laulu oli minulle uusi juttu. Tarvitsee oikeasti muistaa käyttää aivoja, kun laulussa on yhdistettynä laulamista, liikkumista ja muistamista.
Ansa on katsovalla kannalla, kuinka paljon hän kokeilee koulutuksen oppeja kahden kotiystävänsä kanssa.
– Jos kotiystävä sanoisi, että kokeillaan mitä vaan, nämä keinot olisivat sellaisia, mitä mielellään kokeilisin. Kuitenkin pitää edetä kotiystävän ehdoilla. Mieleeni tuli, että voisin yrittää keskustella uuden kotiystäväni kanssa hänen lempimusiikistaan ja voisimme kuunnella sitä yhdessä. En tunne uutta kotiystävääni vielä hyvin enkä tiedä, onko musiikki hänelle kiinnostava asia.
Jos musiikki ystävää kiinnostaa, olisi yhdessä laulaminenkin yksi vaihtoehto.
– Laulaminen on intiimiä, eivätkä kaikki halua laulaa, Ansa kuitenkin huomauttaa.
Vapaaehtoisen tehtävä on innostaa ja kannustaa
Vapaaehtoistyössä on tärkeää innostaa ja kannustaa kotiystävää aktiivisuuteen. Vapaaehtoinen tarvitsee pelisilmää kotiystävänsä kanssa.
– On tärkeää mielen ja fyysisen kunnon kannalta, että ikäihmiset ovat aktiivisia. Kuitenkaan ketään ei voi pakottaa aktiivisuuteen. Aloitekykyä ei välttämättä kaikilla vanhuksilla ole, vaikka ei olekaan muistisairautta. Ei viitsittäisi lähteä minnekään. Muistisairaan kanssa pieni ja isompikin patistaminen tiettyyn rajaan asti tehoaa, kun sen tekee hyvällä. Olen kotiystävälleni ehdottanut esimerkiksi, että lähtisimme ulos kävelylle, mutta hän ei ole ideaan tarttunut. Kun on tovi kulunut, ystävä on itse ehdottanut, että mentäisiinkö ulos. Ei siis saa olla liian painostava, koska siitä helposti syntyy torjuntareaktio. On tärkeää perustella ystävälle, miksi esimerkiksi ulkoilu olisi hyvä juttu, kahden kotiystävänsä luona kaksi kertaa kuussa käyvä Ansa kertoo.
Rahan sijaan merkityksellisyyttä
Mummon Kammarin lisäksi Ansa toimii nykyään osastovapaaehtoisena Pirkanmaan Hoitokodilla ja on mukana Tyttöjen Tuvalla Isosisarustoiminnassa. Ansa kannustaakin kaikkia vapaaehtoistyöhön.
– Törmään aika usein siihen, että kaikki tekeminen arvotetaan rahassa. Kehotan kaikkia miettimään sitä, voiko jostain tekemisestä saada muutakin kuin rahaa. Vapaaehtoistyö on antanut minulle paljon hyvää sisältöä elämään, erilaisia kokemuksia ja perspektiiviä. Vapaaehtoistyö on minulle luonnollinen vastalause nykypäivän koville arvoille, kiireelle, itsekkyydelle, ahneudelle ja ahdistukselle. Ennen ajattelin, että minulla lapsettomana ihmisenä on enemmän aikaa, mikä on varmasti totta. Olen kuitenkin alkanut sitäkin pohtia uudestaan, olisiko monellakin suomalaisella aikaa ja mahdollisuutta tehdä esimerkiksi pari tuntia kuukaudessa vapaaehtoistyötä.
Ansa ei halua mennä mukaan koviin arvoihin. Jos hän siis jossain vaiheessa kyseenalaistaisi sen, miksi hän tekee vapaaehtoistyötä, hänen olisi syytä tehdä vapaaehtoistyötä entistäkin enemmän:
– En halua ja en saa mennä siihen mukaan, että kaikesta pitää saada rahaa. Pitää voida nähdä lähimmäiset ilman, että laskuttaa jokaisen asian, jonka tekee.
Vapaaehtoistyö on minulle luonnollinen vastalause nykypäivän koville arvoille, kiireelle, itsekkyydelle, ahneudelle ja ahdistukselle.
Ansaa ajaa vapaaehtoistyöhön ajatus siitä, että hyvän laittaa kiertoon.
– Toivon, että olisi joku, joka tulisi katsomaan minua, jos tarvitsen apua ja tukea. Toivon hyvää karmaa itselleni, koska minulla on mahdollisesti edessä yksineläjän vanhuus.
Ansa on itse kokenut ikäihmisten, lasten ja kuolevien kanssa tekemänsä vapaaehtoistyön luontevaksi ja mielekkääksi.
– Vapaaehtoistyökentän kirjo on niin laaja, että jokaiselle varmasti löytyy itselle sopiva tapa tehdä vapaaehtoistyötä, Ansa kannustaa ja jatkaa:
– Suosittelen kaikkia kokeilemaan vapaaehtoistyötä. Itse olen saanut siitä elämääni paljon enemmän hyvää kuin olisin etukäteen osannut toivoa.
Teksti: Anna Arola
Vierailijan viisauksia -sarjassa vierailevat asiantuntijat jakavat tietoaan ja kokemuksiaan.
