Vierailijan viisauksia: Ystävyys ja musiikki yhdistävät meitä


3.5.2023

Eine, Lilli ja Anna-Maija tapasivat Ystäväpiirissä 2022. Anna-Maija toimi ryhmässä ohjaajana, ja ystävyys jatkui ryhmän kokoontumisten jälkeen. Tähän Minun ääneni -ryhmään Eine ja Lilli osallistuvat Anna-Maijan ehdotuksesta, sillä Anna-Maija tiesi tästä ryhmästä oltuaan kerran kuorokummina Anna Arolan ohjaamassa ryhmässä.

Meille kaikille musiikki on aina ollut tärkeä ja läsnä joka päivässä. Einen mies soitti trumpettia Tampereen Puhallinorkesteri Kotkissa, ja perheen kanssa on käyty konserteissa. Lilli on laulanut yksin ja kuorossa sekä näytellyt teatterissa. Anna-Maija on lastentarhanopettaja, laulanut yksin, duettoja isän kanssa, kvartetissa ja monissa kuoroissa, sekä esiintynyt useissa kesäteatteriesityksissä.

Kuvituskuva.

Tämä ryhmä on Einelle ollut tärkeä, koska on saanut kulkea yhdessä Anna-Maijan kanssa molemmat matkat ja viettää yhteistä aikaa musiikin parissa välillä jutellen. Lilli on huomannut, miten musiikista voi nauttia, vaikka sanat eivät enää ole muistissa. Lilli osaa kirjoittaa todella koskettavia runoja. Anna-Maijalle on mieluista saada olla apuna näille ihanille ystäville ja muillekin ryhmäläisille.

Meidän ystävyytemme ja tapaamiset jatkuvat tämän ryhmän jälkeenkin. Anna-Maija haluaa jatkaa kuorokummina ja mahdollisesti oman ryhmän ohjaajana. Parasta Minun ääneni -ryhmässä on ollut kuulla ryhmäläisten musiikkiin liittyviä tarinoita ja muistoja ja huomata, miten koetut muistot tuovat laulujen sanat mieleen. Yllättävää on ollut se, että jokainen ryhmäläinen saa osallistua omalla tavallaan, tai voi kuunnella muiden muistoja ja nauttia hyvästä musiikista.

Mukavia muistoja muillekin toivovat
Eine, Lilli ja Anna-Maija