Minun ääneni -musiikkiryhmien vetäjinä toimivat kuoronjohtajat Kaisa Tienvieri, Anna Arola ja Maija Halme. Musiikin ja ryhmätoiminnan avulla voidaan lisätä voimavaroja ja olla luomassa sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa. Oleellista on oma hyväksyvä ja salliva asenne sekä innostus tekemiseen. Työ muistisairaiden musiikkiryhmissä tarjoaa mielekkään mahdollisuuden hyödyntää monipuolisesti omaa osaamista ja tehdä omasta arvomaailmasta kumpuavaa työtä. Minun ääneni -hankkeessa jokainen kuoronjohtaja saa ammentaa eväitä omiin ryhmiinsä työhistoriastaan ja henkilökohtaisista kiinnostuksenkohteistaan.
Musiikkikuntoutuksessa taide on väline ja väylä johonkin muuhun – Minun ääneni -hankkeessa aivojen ja kehon kuntouttamiseen, yhteisöllisyyden lisäämiseen ja elämänlaadun parantamiseen. Taiteen käyttäminen työvälineenä ei suinkaan vähennä sen arvoa, vaan oikeastaan päinvastoin: tällaisessa työssä taiteen arvo tulee entistä vahvemmin näkyviin.
Osallistavassa ja joustavassa ryhmätoiminnassa ohjaajan toimintaa ohjaa muiden kuunteleminen ja vuorovaikutuksessa oleminen. Osallisuutta vahvistaa, kun ohjaaja tarttuu rohkeasti osallistujien ideoihin ja ajatuksiin ja käyttää niitä ryhmätoiminnassa hyödyksi.
Suurin ammattitaito on läsnäolossa ja kohtaamisessa, ei pelkästään musiikillisissa taidoissa. Minun ääneni -hankkeessa musiikki on tuonut yhteen myös eri-ikäisiä ihmisiä, kun joihinkin ryhmiin on osallistunut päiväkotilapsia. Musiikin äärellä on luontevaa olla tasavertaisina toimijoina ikäerosta riippumatta.
Musiikin ammattilainen on aina myös tunteiden ammattilainen. Muistisairas hyötyy musiikin tunteita nostattavasta voimasta. Muistisairaan kanssa toimiminen voi olla voimaannuttavaa muusikolle itselleenkin, sillä musiikin syvän merkityksen kohtaa työssä päivittäin. Välillä musiikkimuistojen äärellä nauretaan railakkaasti ja välillä pyyhitään liikutuksen kyyneliä. Ryhmiin osallistujat ovat itsekin yllättyneet siitä, miten vaikuttavaa ja tunteita herättävää musiikki voikaan olla.
Hankkeen työntekijät toivovat, että eri toimijat löytäisivät musiikin pariin matalalla kynnyksellä. Helposti ajatellaan, että musiikilliseen toimintaan tai lauluun saavat osallistua vain ne, jotka osaavat tai ovat opiskelleet musiikkia. Olisi kuitenkin tärkeää, että olisi olemassa monentasoista musiikkitoimintaa, jotta jokaisella olisi mahdollisuus osallistua ja onnistua.
Jari Pirhosen sanoin: Musiikki muistisairauden loppuvaiheessa on kuin ilon ja melankolian leikkauspiste silloin, kun puhe ja muistotkin alkavat kadota. Kotona asuvien muistisairaiden ryhmätoiminta on osoittanut, että diagnoosista huolimatta muistisairas on syvästi ihminen ja tärkeä osa yhteisöään. Musiikin avulla muistelemalla tavoitetaan vielä paljon menneitä tapahtumia, ja iso osa persoonaa on esillä musiikin äärellä. Humoristin kyky hurmata nopealla tilannekomiikalla säilyy, vaikka aivan kaikkia eilisen asioita ei enää muista. Vaikka ajokorttia ei enää ole, kyky soittaa musiikkia säilyy. Vaikka opetustyö ei onnistuisi, säilyy kyky analysoida tarkasti laulujen tekstiä tai antaa jonkin musiikin taustalle kulttuurihistoriallista viitekehystä. Kyky kertoa vangitsevia tarinoita säilyy, vaikka osa arjen toimista kaipaisikin tukea.
Ohjaajan kommentti: Tutkimustietoa musiikin muistia kuntouttavasta vaikutuksesta pitäisi vaan tuoda käytäntöön, ja sitä me tässä hankkeessa haluamme edistää. Meidän ryhmämme ovat pedagogisesti suunniteltuja ryhmiä, joissa kehoa ja ääntä käytetään monipuolisesti. On kuitenkin todettu, että pienempikin musiikillinen hetki, kuuntelu tai laulaminen on erittäin hyödyllistä, kunhan sitä tapahtuu säännöllisesti. Haluamme korostaa sitä, että musiikki on helppo ja kustannustehokas keino parantaa muistisairaiden arkea ja vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa. Jokainen voi löytää oman tapansa tehdä ja tuoda musiikkia ihmisten arkeen.
